23 päivää lähöstä - Heidelberg ja miten mulla menee

Tämän viikonlopun vietin Heidelbergissä host-isän veljen perheen luona. En jaksa hirveen tarkasti nyt kirjotella, koska pihalla on aivan ihana sää, joten saatte nauttia lyhyestä selostuksesta ja kuvista. 

Koko viikonloppu, varsinkin lauantai, oli täällä täyttä hellettä ja lämpötilä pyöri siinä 35 asteen ympärillä. Oli siis melkeinpä liian kuuma yhtään mihinkään, niin lauantai meni aika hölleissä meiningeissä. Mut vietiin semmoselle bussikierrokselle, jossa oli siis selostus paikan nähtävyyksistä. Loppu päivä menikin rannalla aurinkoa ottaessa, jäätelöö syödessä, pelatessa ja jutellessa. Illasta käytiin tän perheen tytön kanssa elokuvissa kattomassa Learning to drive. Se oli siis saksaks, mutta ymmärsin silti jopa ihmeen hyvin!

Sunnuntaina syötiin mun normaali tasoon nähden tosi hienostunu aamupala ja sen jälkeen lähdettiin "pienelle" kävelylenkille. Aavistin oikeestaan jo oppineena, että kyseessä ei todellakaan ole pieni lenkki vaan tosissaan host-isä halus näyttää mulle kaupunkia ja sen yläpuolella olevan linnan ja kävelin sen neljä tuntia. Tää tapahtuu joka kerta kun lähen mukaan niin sanotulle pienelle lenkille. Ei valittamista, maisemat oli tosi hienot ja oli muutenkin mukavaa! Ainut miinus oli tosissaan tää helle ja se, että mulla oli pitkät housut jalassa.
Rakastuin kyllä tohon kaupunkiin ja haluan sinne uudestaan mennä käymään. Tää perhe oli mulle myös ylimukava ja sain suklaata, elokuvan ja lehtiä lahjuksiks. Oli myös hauskaa, kun heidän poikansa seurustelee puoliks suomalaisen tytön kanssa, niin vihdoin löytää ihmiset, jotka jollain tavalla on opetellu ymmärtämään suomalaisuutta. Ruokapöydässä komeili myös marimekon servetit!

Yleisesti ottaen mulla menee täällä tosi hyvin. Oon huomannu jo suurta kehitystä mun saksan taidoissa, tuun tosi hyvin toimeen mun hostperheen kanssa ja suurta koti-ikävää ei oo vielä iskeny. Parina päivänä on ollu semmonen selittämätön haikee fiilis, mutta se menee yleensä tosi nopeesti ohi kun vaan ettii jotain tekemistä. Oon viettäny täällä nyt reilun kolme viikkoo ja tänään on ensimmäinen päivä kun oon vaan kotona ja taitaa olla ensimmäinen kerta kun oon yksin kotona pidempään kun tunnin. Tuntuu, että aika menee tosi nopeesti, en voi uskoo, että oisin täällä kohta jo kuukauden vietelly. Tuntuu myöskin, että mun vuorokaudessa on vähintään kymmenen tuntia enemmän kun normaalisti ja saan jotenkin aikaseks paljo enemmän asioita, kuin mitä saisin Suomessa. Ehkä jätin mun laiskuuden Suomeen?

Ainut asia mikä mua harmittaa on se, että en oo oikein kehenkään oman ikäseeni (vaihtareita lukuunottamatta) oo vielä pystyny tutustumaan, mutta sekin varmaan korjaantuu ens viikon alussa kun koulu alkaa. Kävin viime tiistaina ensimmäistä kertaa mun koululla valitsemassa aineita sun muuta ja nyt oottelen sitä koulun alkua samalla innokkaasti ja pelokkaasti. 

Mutta en tässä enemmän sanottavaa oikein keksi, joten menen ulos ottamaan aurinkoa ja yrittämään tehdä mun suomiesitelmää saksan kurssia varten.

 Grüße aus Deutschland, Vilma