Ajattelin nyt kirjotella viimeisitä päivistä Suomesta ja ekojen päivien meiningistä täällä. Varoitus: tästä saattaa tulla romaani.
Torstaina ajettiin siis Tampereelle ja perjantai suurimmaks osaks siellä vietettiin. Laukut oli tosissaan jo pakattu, eikä ollu tarkotus mitään ostaa, mutta muhun (ja äitiin) iski joku shoppailuinto ja pari juttua tarttu mukaan. Illasta ajettiin Helsinkiin (tai Vantaalle), mentiin suoraan hotelliiin ja käytiin alakerrassa syömässä Amarillossa. Tarkotus oli mennä aikasin nukkumaan, mutta enhän mä unta saanu ku piti käyä kaikki kauhuskenaariot mitä vois tapahtua läpi. Siinä sitte parin tunnin sängyssä pyörimisen ja parin tunnin unien jälkeen heräs herätyskelloon virkeenä 3.45.
Aamiasella ei hirveesti ruoka maistunu ja matkalla lentokentälle olo oli aika tyhjä ja hermostunu. Siinä sitten itkin silmät päästäni sanotessa heipat äitille ja turvatarkastuksesta läpi mennessä keräsin pari säälivää katsetta niiltä työntekijöiltä. Siinä ennen lentoo olikin sit onneks aikaa koota ittensä ja loppumatka meniki varsin hyvin. Koneessa tajusin, että tässä sitä nyt ollaan ja en voinu lopettaa hymyilemistä.
Host-perheen tapaaminen ekaa kertaa olikin melkein yhtä hermostuttavaa kun koko edellinen ilta. Turhaan hermostuin, nää on tosi mukavia! Mun saksantaidot ei ehkä riittäny odotetulle tasolle, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa.
Siinä sitten kotiuduin tänne ja illasta käytiin Johannishoffesteillä, jotka on tässä pikkukylässä jossa asun (Mesenich), jotkin paikalliset viinifestivaalien tyyppiset katujuhlat. Kättelin varmaan miljoonaa ihmistä illan aikana ja yritin kovasti näyttää siltä, että ymmärsin jotain.
Sunnuntaina kävin host-isän kanssa 25km pyörälenkillä. Pyöräily täällä on aika extremeä, pikkutiet voi päättää yhtäkkiä tehä U-käännöksen keskellä alamäkeä tai sen alla ja siinä on sit hyvä pohtia, että haluanko mennä metsään vai mitä mä teen (tää on myös mulle aika extremeä autolla, näillä kun sitä vauhtia on aina ihan reilusti). Oon myös tottunu jalkajarruihin, joten pelko lentää tangon yli oli suuri. Elossa kuitenkin yhä ollaan! Illasta käytiiin sit taas tuolla Johannishoffesteillä syömässä ja jossain vaiheessa päivää tavattiin mun host-isän veljen perhe.
Maanantaista käytiin Trierissä ja mä ehkä rakastuin siihen kaupunkiin. Siellä siis käyn koulua ja myöhemmät host-perheet saattaa siellä olla. Illasta tehtiin vastaava, ilmeisesti vähän pitempikin pyörälenkki ja käytiin tuolla laaksojen päällä. Ylämäen laakson päälle jätin suosiolla välistä ja kävelin, siihen ei ihan vielä kunto riittäny pyörällä. Maisemat oli kuitenki kaiken arvoset,mulla ei tietenkään ollu mukana mitään millä voi kuvata, ja alastulo oli taas aika mielenkiintonen. On myös tosi hauskaa, kun tää kylä on Sauer joen varrella ja kun sillalla menee joen yli niit ootkin Luxembourgissa. Nään siis mun huoneen ikkunasta Saksan ja Luxembourgin rajan ja jos haluan vaihtaa maata niin tossa on ehkä 400 metriä väliä (jos haluan uia joen yli, toki voi mennä helpommin ja kävellä n.1km sillalle).
Tiistaina ajettiin aamusta Bernkastel-Kuesiin ja siellä tapasin taiwanilaisen vaihtarin, sen host-perheen ja host-veljen joka lähtee Brasiliaan tässä lähiaikoina. Toi kaupunki oli jotenkin kunnon saksalainen stereotypia, tosi ihana kyllä. Oli tosi kiva tavata muita vaihtareita ja ylipäätänsä ihmisiä, jotka on mun ikäsiä. Söin myös maailman parasta marjajäätelöä ja tällä kertaa muistin raahata mukanani jonkun näkösen koneen, jolla saa kuvia. Mulla oli kuva myös meistä vaihtareista, mutta kuvassa esiintyi eräs kuumuuden takia puolikuollut suomalainen (ja taiwanilainen jolla oli kylmä?) niin jätin sen nyt julkasematta.
Eilen vierailtiin Luxembourgissa, joka on kanssa tosi mielenkiintonen paikka. Iso kaupunki, jonka keskellä on semmonen pikkukylän olonen metsikkö ja ympärillä kunnon pilvenpiirtäjiä (ainakin melkein). Illasta vierailtiin host-isän toisen veljen luona (joka ilmeisesti oli jonkinnäkönen miljonääri) ja vietettiin ilta siellä syödessä ja uidessa niiden uima-altaalla.
Ensimmäisten päivien aikana oon siis näin lyhyesti sanottuna pyöräilly enemmän kun viimeseen kahteen vuoteen, vieraillu useemmassa paikassa kun koko kesänä, nähny miljoona viinipeltoa (niitä on joka kulman takana) ja rakastunu tähän paikkaan. Jokasessa paikassa melkein missä oon käyny ollaan käyty vähintään yhessä kirkossa (niitäkin on joka kulman takana), kuollu kuumuuteen ja hämmästyny siitä kuinka vähä Suomesta tiedetään. Hirvee koti-ikävä ei oo ees vielä iskeny ja voin todellakin kuvitella viettäväni täällä vuoden.
Grüße aus Deutschland, Vilma // Huomasin just, että sanon vähä väliä "siinä sitten". Pahoittelen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti