Tavarat ois pakattu ja huone näyttää tyhjältä. Olokin on aika tyhjä. Tässä pikkuhiljaa on joutunu hyvästelemään kaikki itelleen rakkaimmat ihmiset ja en silti tajua olevani lähössä minnekkään. Taino ainakaan pitkäksi aikaa. Kolmen jälkeen starttaa auto kotipihasta ja ottaa seuraaviks kohteiks Tampereen ja Helsingin. Sitten lauantai aamuna mun pitäis nousta koneeseen, joka vie mut Saksaan, Apua.
Vaikka en ookkaan haaveillu tästä vuosia, niin viime syksystä oon oottanu vaihtovuotta innokkaammin kun mitään muuta oon odottanu mun elämässä. Oon laskenu päiviä siitä lähtien kun sen lähtöpäivän tarkalleen sain ja vähä ennenkin. Muistan kun mun laskurissa oleva luku oli vielä kolminumeroinen ja just nyt siinä lukee 2. Rehellisesti sanottuna, en tiedä yhtään mitä mä oon tekemässä, mut ainakin mä innolla sitä odotan. Apua.
Toivon, että vuoden päästä kun istun takasin mun huoneessa, niin mun rotary-bleiseri näyttäis samalle kuin mun siskon. Toivon, että tulisin takasin miljoonan ihanan kokemuksen kanssa ja toivon, että poislähteminen Saksasta ois vielä vaikeempaa kuin Suomesta. Ja nii, ois sitä Saksaakin kiva sitten jo osata.
Kaikki aina kysyy lähtevältä vaihtarilta, että pelottaako. Joo, just nyt mua oikeesti vähän pelottaa, voin myöntää. Seuraavan kerran kun musta täältä luotte niin tuleekin terkut Saksasta.
Grüße aus Finnland, Vilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti